Omasta kehosta ja seksuaalisuudesta saa paljon iloa. Onkin tärkeää, että saat itse päättää omasta kehostasi: kuka siihen koskee, koska ja millä tavalla. Tähän kehon itsemääräämisoikeuteen kuuluu, että tunnet olosi turvalliseksi kaikissa tilanteissa, erityisesti ystäviesi, seurustelukumppanisi ja sukulaistesi seurassa. Sinulla on oikeus arvostaa omaa kehoasi. Korkea painoindeksi ei oikeuta itseinhoon tai ulkopuoliseen painostukseen. Sinun ei pitäisi joutua tuntemaan pelkoa tai uhkaa koulussa, kotona, kadulla tai kesätyöpaikassa.

Kukaan ei saa painostaa sinua tekemään mitään kiusaamalla, pelottelemalla, uhkaamalla tai väkivalloin. Sinulla on oikeus sanoa “EI”, kun siltä tuntuu!

Seurustelusuhteen tulisi tuntua hyvältä ja parhaimmillaan se onkin tasavertainen. Sinä ja kumppanisi voitte molemmat vapaasti olla juuri sellaisia kuin olette – omia itseänne.  Seurustelusuhteesta huolimatta sinulla on aikaa omille ystävillesi ja perheellesi. Kumppanisi tulee hyväksyä ystäväsi sellaisina kuin he ovat. Sinulla on oikeus tehdä omaa elämääsi koskevia päätöksiä itsenäisesti. Mustasukkaisuus ei ole merkki välittämisestä! Välittämistä on se, että antaa toiselle mahdollisuuden nauttia myös omista ystävistä, harrastuksista ja kivasta tekemisestä.

Itsemääräämisoikeus

Sinulla on oikeus päättää omasta kehostasi. Tätä kutsutaan ruumiilliseksi itsemääräämisoikeudeksi, joka tarkoittaa, että:

  • sinun ei tarvitse suostua mihinkään, mikä ei tunnu hyvältä
  • kukaan ei saa koskea sinuun ilman lupaasi!
  • sinun ei tarvitse joutua kokemaan väkivaltaa tai uhkailua, ne eivät kuulu hyvään ihmissuhteeseen
  • kukaan ei saa painostaa tai kiusata sinua
  • saat itse päättää, haluatko pussailla, halailla tai harrastaa muuta seksiä jonkun kanssa. Sinä saat sanoa, mitä haluat!
  • voit ilmaista “ei”, kun et esimerkiksi halua hyväillä kumppaniasi tai et halua hänen hyväilevän sinua ja kumppanisi hyväksyy sen
  • kun seurustelusuhde loppuu, se tosiaan loppuu ja toisenkin pitää hyväksyä se: sinun ei tarvitse joutua kokemaan uhkaa tai pelkoa, jos lopetat suhteen.

Se tarkoittaa myös sitä, että:

  • sinä päätät, mikä sinusta tuntuu hyvältä: seurustelu, hyväily tai muu seksi.
  • sinä kunnioitat muiden itsemääräämisoikeutta.

Seurustelu ja seksi

Seurustelu on ihanaa! Ihastus tulee uniinkin, etkä malttaisi olla toisesta erossa hetkeäkään. On mahtavaa, että saa jakaa elämänsä jonkun toisen kanssa. Hyvässä suhteessa molemmat kunnioittavat toisiaan, jakavat hyvät hetket ja tukevat toisiaan silloin, kun se on tarpeen. Kun välität toisesta ja saat osaksesi ihailua ja rakkautta, voit kohdata maailman luottavaisena. Hyvän suhteen rakentaminen vaatii teiltä molemmilta sitoutumista yhteiseen juttuunne.

On tärkeää, että te molemmat pidätte kiinni myös omista ystävistänne ja omista harrastuksistanne. Hyvään ja tasa-arvoiseen seurustelusuhteeseen kuuluukin se, että molemmat kunnioittavat sitä, mistä toinen pitää. On hyvä päästää toinen vaikkapa treeneihin tai soittotunnille ilman huonoa omatuntoa. Eikä kannata uhrata omia harrastuksia toisen vuoksi. Pidä kiinni harrastuksestasi tai siitä omasta jutustasi, olipa se sitten vaikkapa ratsastusta, skeittaamista tai lukemista. Vaikka joskus ollaankin omissa kaveriporukoissa ja tehdään omia juttuja, se teidän kahden juttu kyllä säilyy.

Erossa oleminen onnistuu hyvin, kun luotatte toisiinne. Se onkin varmasti hyvän seurustelun tärkein juttu. Ja yhdessä on muuten vielä hauskempaa, kun joskus on hetken erossa. Silloin ehtii tulla jo vähän ikävä, ja yhteiset hetket ovat vielä ihanampia. Tasa-arvoisessa seurustelusuhteessa tehdään yhdessä niitä asioita, joista molemmat tykkäävät. Yhteiset päätökset, toisen kunnioittaminen ja luottamus ovat tärkeitä niin isoissa kuin pienissäkin jutuissa. Ole oma itsesi ja nauti! Seurustelussa teette sen yhdessä: hyvään seurusteluun kuuluu yhteiset jutut, joista päätetään yhdessä ja joskus myös molemmat vuorollaan!

Myös hyvään seksiin kuuluu se, että molemmat nauttivat. Se tarkoittaa, että molemmat haluavat ja ovat mukana siinä, mitä tapahtuu. Vain sinä itse voit päättää, koska haluat pussailla, hyväillä tai harrastaa muuta seksiä. On tosi tärkeää, että tunnet olosi turvalliseksi, kunnioitetuksi ja arvostetuksi sängyssä. Terve suhtautuminen seksiin on tärkeä pohja parisuhteelle. Erilaisia seksifantasioita ja seksikokeiluja voi toteuttaa kumppanin kanssa turvallisesti seksilelujen avulla. Seksilelut voi hankkia internetistä anonyymisti ja neuvoja niiden käyttämiseen tarjoaa ammattitaitoinen seksikauppa.

Joskus seksi voi kuitenkin aiheuttaa myös surua, pelkoa tai epämukavuutta. Voit koska tahansa sanoa tai ilmaista muuten, ettet halua aloittaa, jatkaa tai mennä pidemmälle. Voit myös kieltäytyä tai keskeyttää, vaikka olisitte jo pussailleet tai olisitte alasti. Myös turvallisuus eli raskauden ja sukupuolitautien ehkäisy on teidän molempien vastuulla. Nolous tai häpeä ei saa olla syy ehkäisyn laiminlyönnille. Nykypäivänä voit hankkia kondomit netistä, mikäli kaupan kassalla asioiminen hävettää.

Jos tunnet, että sinua pakotetaan tai painostetaan seksiin, kaikki ei ole kunnossa. On tärkeää, että kumpi tahansa voi ilmaista, ettei halua ja toinen kunnioittaa sitä. Molempien pitääkin olla herkkänä toisen tunteille ja tuntemuksille. Joskus voi olla vaikeaa sanoa ääneen “ei” ja helpompaa ilmaista se keholla ja eleillä. Sen pitää riittää. Olisi kuitenkin hyvä, että uskaltaisit suhteessanne sanoa ääneen, mitä ajattelet.

Yhdessäolo, pussailu ja hyväily eivät automaattisesti tarkoita, että haluaa yhdyntää. Sinä itse päätät! Vaikka toinen tai molemmat kiihottuvat, sekään ei tarkoita, että on valmis seksiin. Varmista toiselta, jos olet epävarma, mitä hän haluaa. Seksin täytyy tuntua molemmista hyvältä sekä kehossa että mielessä. Kysyminen ja toisen huomioiminen ei ole noloa! Noloa on se, ettei tiedä eikä kysy.

Jos seksistä on vaikea puhua seksikumppanin kanssa, on hyvä puhua vaikka ystävälle. Voi olla, että olet aiemmin kokenut jotain, mikä nousee uudessa suhteessa pintaan. Se ei siis välttämättä ole nykyisen kumppanisi syytä tai vika. Anna itsellesi ja kumppanillesi aikaa! Jos et juuri sillä hetkellä halua seksiä tai et tunne olevasi siihen valmis, aina tulee seuraava kerta – jos ei juuri tämän kumppanin kanssa niin sitten jonkun toisen.

Mikäli koet parisuhteessa tai muussa elämänalueessasi väkivaltaa tai painostusta voit olla yhteydessä Naistenlinjaan.